Kuka, mitä ja miksi?


Blogi. Päätettiin nyt mekin tulla 2020-luvulle ja perustimme blogin.

Rehellisesti sanoen - kun meille ensimmäistä kertaa ehdotettiin blogin perustamista, epäröimme vahvasti olisiko meillä mitään annettavaa mahdollisille lukijoille. Emme pitäneet kovin hyvänä ideana blogin perustamista verkkokaupan yhteyteen vain siksi, että saisimme sivustollemme sanallista sisältöä.
Vaan kuinkas sitten kävikään, kun idea blogista sai rauhassa hautua mielen perukoilla muutaman kuukauden? Tässä sitä kirjoitetaan ensimmäistä postausta ja aiheita seuraaviin teksteihin pulppuaa mieleen tämän tästä. Meillä siis sittenkin on annettavaa! Hitaina hämäläisinä tarvitsimme vain aikaa ajatella.

Muutaman sanan Easy Fishing Storesta ja henkilökunnasta voisi näin ensimmäisessä postauksessa kertoa -->

Olemme ihan oikea perheyritys ja toimimme Hämeenlinnassa tällä hetkellä neljän henkilön voimin. Easy Fishing Store on 6 vuotta toiminut verkkokauppa, jonka noutomyymälä ja varasto sijaitsevat Hämeenlinnan Kantolassa.
Omistajina Easy Fishing Storessa ovat Kirsi ja Heikki Sarin - jo pitkän uran kalastusvälinealalla tehnyt pariskunta. Kokemus ja asiantuntemus tuovat varmuutta ja vakautta toimintaan yrityksessä, jossa monenlaista työtä riittäisi tehtäväksi vaikka päivin ja öin.
Yrityksen visuaalisesta puolesta, pakkaussuunnittelusta, mainonnasta ja verkkokaupan ylläpidosta vastaa Milja. Aikanaan suoritettu tuotemuotoilijan(AMK) koulutus antoi eväät monenlaiseen työhön perheyrityksessä ja suunnittelutyötä ei yrityksen ulkopuolelta ole tarvinnut hankkia.
Neljäntenä vahvistuksena joukossamme työskentelee Noora, joka sitten ahkerana tyyppinä hoitaakin kaiken työn, jonka me muut jätämme tekemättä. Noora tuo tähän kaavoihin kangistuneeseen porukkaan mukavasti lisää puhtia ja järjestelmällisyyttä, sekä uusia ajatusmalleja.

Kaiken Easy Fishing Storen toiminnan taustalla pyörii tukkuliikkeemme Easy Fishing Ky, joka on toiminut vahvasti jo 15 vuoden ajan. Tukkuliike maahantuo ja markkinoi eläviä syöttejä ja kalastusvälineitä ympäri Suomen.

Kuten blogin esittelytekstissäkin mainitaan, me koemme kalastuksen kaiken kansan huviksi ja hyödyksi. Kalastus on hyvin monipuolinen harrastus, josta jokainen voi löytää itselleen jotakin mielekästä. Jos me työllämme onnistumme jollakin tavalla houkuttelemaan ihmisiä luontoon hyvän harrastuksen pariin, koemme onnistuneemme. Jos blogitekstien kirjoittaminen innostaa edes muutamaa ihmistä kokeilemaan kalastusta, olemme onnistuneet.
Kuten yrityksemme nimenkin on tarkoitus osoittaa, kalastuksen ei tarvitse olla vaikeaa. Se voi olla hyvinkin helppoa ja yksinkertaista ja kuka tahansa voi sitä harrastaa. Siihen ei välttämättä tarvita kokemusta, taitoa tai kalliita välineitä. Edes luvat eivät ole välttämättömiä kaikissa kalastusmuodoissa.

Pidemmittä puheitta, tästä tämä lähtee liikkeelle!
Seuraavaksi on luvassa ALL Finlandin ensimmäinen postaus, jossa blogimme toinen osapuoli pääsee esittelemään itsensä.

loading...